Itämeripäivä 26.8.2021

Labnet solmi vuoden alussa yhteistyösopimuksen John Nurmisen Säätiön kanssa 50v juhlavuoden kunniaksi. John Nurmisen Säätiön vuoden päätapahtuma on Itämeripäivä, jota vietetään joka vuosi elokuun viimeisenä torstaina. Tänä vuonna Itämeripäivää vietettiin ympäri Itämerta, Suomen lisäksi Venäjällä, Virossa, Ruotsissa ja Latviassa.

Itämeri-teema on ollut kattavasti esillä tiedotusvälineissä ja herättänyt paljon keskustelua. Itämeren suojelutoimien kiireellisyyttä lisää tiedot ilmastonmuutoksesta. Talvisateiden lisääntyminen ja veden lämpeneminen tulevat vaikuttamaan ravinteiden huuhtoutumiseen, happikatoon ja rehevöitymiseen. Toisaalta Itämeren suojelu on hanke, jota jokaisen meistä on omalla toiminnallaan helppo edistää. Täältä voit tarkistaa John Nurmisen Säätiön jakamat Itämeren suojeluvinkit

Itämeripäivänä Labnetin tiimi päätti osallistua roskienkeruutalkoisiin Tuorinniemen uimarannalla Itä-Helsingissä. Herttoniemen kirjasto oli organisoinut tapahtuman ja toi paikalle roskapihtejä ja -pusseja sekä kuljetti kerätyt roskat jäteastioihin. Meitä oli mukava joukko koluamassa pihtien kanssa rantaviivaa ja läheisiä kallioita. 

Nautimme raikkaasta merituulesta, kauniista maisemista ja samalla Itämeri on muutaman roskasäkillisen verran puhtaampi!

"Kun ranta oli kadonnut näkyvistä, täysikuu nousi merestä pallonpyöreänä ja keltaisena. Isä ei ollut koskaan ennen nähnyt niin suurta ja yksinäistä kuuta. Eikä hän ollut käsittänyt, että meri saattoi olla niin ehdoton ja valtava kuin tällä hetkellä. Hänestä tuntui äkkiä, että ainoat oikeat ja ehdottomasti varmat seikat maailmassa olivat kuu, meri ja vene. Vene, jossa oli kolme hiljaista hattivattia."
Tove Jansson

Alla kuvia talkootunnelmista, seuraavaa Itämeripäivää odotellessa!

 

 IMP 7 v2

IMP 8

IMP 2

IMP 5

 

Edustuksiamme

LLG tuoteluettelo